Biografia

Haikeus luopumisen hetkellä


Haikeus luopumisen hetkellä kertoo siitä, että joku tai jokin on päässyt ihon alle. Itselleni on ollut aina ihan suunnattoman vaikeaa päästää ihmisiä elämääni ja sydämeeni, ja sitten joutua luopumaan heistä- syystä tai toisesta. Muistan pari erityisen raastavaa tilannetta vuosien takaa, kun olen joutunut vasten tahtoani ja sydämeni ääntä hyvästelemään ihon alle päässeitä ihmisiä. Lähdin päälle parikymppisenä puoleksi vuodeksi opiskelijavaihtoon Irlantiin- olin järjestänyt asian jo kauan ennen silloisen poikaystäväni tapaamista. Mieleeni on piirtynyt elävä kuva myöhäisen yön hetkestä linja-autoasemalla, kun auton moottori oli ollut jo tovin käynnissä ja kuski huuteli malttamattomana minua kyytiin- roikuin kuin koala puunoksalla poikaystäväni sylissä kuullen vain oman itkuni ja sydämeni jyskeen. En uskonut silloin enkä usko vieläkään erossaoloon rakkaasta ihmisestä. Tuolloin myös päätin, etten laittaisi itseäni enää koskaan vastaavaan tilanteeseen. Suhteemme kesti kyllä vaihdon hyvin, tosin jokainen kyseisen puolen vuoden aikana soittamamme puhelu oli silkkaa ikävää ja kyyneltä. Paradoksaalista kyllä, koin vastaavan raastavan tunteen myös lähtiessäni takaisin Suomeen ja hyvästellessäni vaihdon aikana saamani uudet ystävät. Tiesin ajan ja välimatkan tekevän tehtävänsä, vaikka kirjeet ja mailit kulkevatkin. Itkin vuolaasti koko neljä tuntia kestävän junamatkan Limerickista Dubliniin katsellen ohikiitäviä, muistoja tulvillaan olevia maisemia junan ikkunasta sumeine silmineni.

Alkavalla viikolla päättyy yksi elämäni merkityksellisimmistä jaksoista, kun artistivalmennuksen vuoden kestänyt koulutus tulee tiensä päähän. Kuluneen vuoden aikana olen löytänyt itseni, unelmani, ja sen miten ja millaisten ihmisten ja asioiden parissa minun on hyvä olla. Olen tullut kotiin. Kiitos siitä kuuluu paitsi musiikille, myös niille yhdelletoista opiskelukaverilleni, jotka ovat antaneet minun olla minä- hassunherkkä ja toisinaan blondimaisen hölmö, epävarmuuspuuskia saava jännittäjä, kaunosieluinen sekoitus korkkareita ja minihameita ja 5-vuotiasta pikkutyttöä, joka suojaa lapsenmieltään ulkoisella räväkkyydellä- ollen silti tuota kaikkea oikeasti ja tosissaan. Oloni on haikea ja tiedän, että nenäliinoja tulee kulumaan paljon tulevina päivinä. Sentään jäämme samaan maahan kaikki- laiha lohtu, mutta lohtu kuitenkin.

On tärkeää uskaltaa päästää ihmisiä omaan sydämeen kaikesta sen aiheuttamasta kivusta ja kaipuusta huolimatta, uskon niin. Vain siten voimme jättää kauniita jälkiä toistemme sisälle, ja olla oikeasti elossa ja olemassa, itseämme ja toisiamme varten. On tärkeää elää hetkessä. Haikeus luopumisen hetkellä kertoo siitä, että asioilla on väliä ja ihmisillä on merkityksensä. Ja siitä, että oma sydän on pysynyt vahvan herkkänä ja tuntevana- sellaisena kuin lapsen.

Joskus luopumisen hetki saa järjen jälkiviisastelemaan ja syyttämään sydäntä, joka on ollut liian avoin ja joutuu sen vuoksi särkymään. Silti uskon jokaisen "särkymisenkin" olevan sen arvoinen- jos sydämeni särkyy aidosta välittämisen tunteesta en voi katua. Jokainen sydämeni "särkenyt" ihminen on ollut sen arvoinen. Silloin särkeminen ei ole pahaa, vaan se on kaunista ja herkkää, ja kertoo elossaolemisesta.

Ulkona paistaa ihana, hohtava aurinko. Sydämessäni tunnen jo alkavan viikon kyyneleet kuin pienet, kirkkaat vesipisarat. En ole surullinen, en kadu mitään. Oloni on haikea, mutta se kertoo ainoastaan siitä, miten onnellinen olen kuluneen vuoden aikana ollut.

Huippua urheilua huipulla!


Seuraan innolla niin jalkapallon kuin yleisurheilunkin EM-kisoja. Minua on aina kiehtonut huippu-urheiluun kuuluva kurinalaisuus- allekirjoittanut kun ei voi sanoa itsehillintänsä olevan parhaimmasta päästä... wink On ihmeellistä huomata, miten huippu-urheilija pystyy muovaamaan kehostaan veistoksellisen kauniin pitkäjänteisellä ja määrätietoisella treenaamisella. Myös urheilijoiden uskomaton kehonhallinta on ihailtavaa katseltavaa. Ja voin vaan kuvitella sen pakahduttavan tunteen, minkä urheilija kokee seistessään palkintokorokkeella takanaan ehkä vuosien verran verta, hikeä ja kyyneleitä...Itsekin olen liikuttunut noissa tilanteissa jo pelkän tv-ruudun välityksellä, ilman henkilökohtaista kokemusta tuonkaltaisesta tunne-elämyksestä.

Minun luonteeni pitkäjänteisyys ja sinnikkyys on näkynyt aikoinaan opiskeluissani. Vaadin itseltäni aina vain parasta, ja saatoin viettää viikkotolkulla aikaa nenä kiinni kirjassa (vaikkapa yo-kirjoituksiin lukiessani)riippumatta ulkona hohtavasta auringosta - samaan aikaan kun kaverit loikoilivat rannalla siideritölkki kädessään. Opintoni sujuivatkin aina menestyksekkäästi kirjoituksia myöten, ja niiden jälkeen myös opettajankoulutuslaitoksessa. Silti saamillani arvosanoilla ei ole oikeastaan koskaan ollut minulle todellista merkitystä- ja iän myötä ne merkitsevät aina vaan vähemmän ja vähemmän. Kuten totesin blogissani jo aiemmin, en halua minua muistettavan suorituksistani tai saavuttamistani titteleistä, vaan siitä, minkälainen sydämeni on. Olen kuitenkin ylpeä siitä TAVASTA, millä olen opintoni- ja myöhemmin työni- hoitanut, sillä mielestäni ihmisen on tärkeää pystyä vastuuntuntoiseen työskentelyyn. On tärkeää yrittää parhaansa, asiassa kuin asiassa- lopputulos onkin sitten jo toisarvoista.

Ehkä huippu-urheilijankin todellinen palkinto ei ole mitali tai pokaali, vaan sisäinen tunne siitä, että on tehnyt parhaansa, voittanut itsensä, ponnistellut unelmansa eteen. Ihailen huippu-urheilijoiden luonteen lujuutta, tiedän, että voisin oppia heiltä paljon. Itse annan ehkä liian usein periksi erilaisille mieliteoille, vaikka toisaalta uskon kyllä vahvasti myös nautinnon merkitykseen. On tärkeää osata nauttia pienistä asioista, mutta tärkeää myös osata erottaa milloin on huvin, milloin työn aika.

Nytpä siirryyn taas ruudun ääreen ihailemaan sellaista taidokkuutta, mitä itselläni ei ole koskaan ollut. Mielestäni on hienoa ja rikastuttavaa, että ihmisillä on erilaisia lahjoja ja kykyjä- niin fyysisiä kuin henkisiäkin. Toivon sykähdyttävää kisahuumaa kaikille muillekin "penkkiurheiluhulluille", sekä sopivaa tasapainoa hillinnän ja hillittömyyden välillä...! laughing

Järki ja tunteet


Olen tunneihminen henkeen ja vereen, eikä tahdollani ole asian kanssa mitään tekemistä. Elämä on tuskin kaikkein helpointa silloin, kun koko tunteiden kirjo on aina sitä ääripäätä- tunnen voimakkaasti niin ilon kuin surun, pettymykset, vihan, onnen, pelon, jännityksen, innostuksen- kaiken. Olen myös huomannut tekeväni elämän niin isot kuin pienetkin päätökset lähes poikkeuksetta tunteen mukaan. Ei kaikkein halvin vaihtoehto- jos pidän näkemästäni paidasta ostan sen, jos sydämeni palaa päästä etelän lämpöön en epäröi varata lentoja... wink Myös ihmissuhteissani olen täydellisesti tunteiden armoilla, mikä ei sekään ole aina kaikkein kevyintä tai helpointa. Ja tällä hetkellä jännitän aivan JÄRJETTÖMÄSTI huomista artistivalmennuksen näyttötutkintoani- todellakin täydellisen järjetöntä, mutta minkäs teet...toisaalta jännittäminen kertoo myös siitä, että koen asian tärkeäksi ja merkitykselliseksi, sillä on minulle väliä.

Samalla olen kuitenkin huomannut myös sen, että tunteisiin pohjautuvia valintoja ja päätöksiä en ole koskaan katunut. Samaa en voi sanoa niistä harvoista valinnoista, mitkä olen- sydän verta vuotaen - perustanut järkeen. Tietysti elämässä pitää ottaa huomioon realiteetit liittyen vaikkapa monenlaisiin käytännön asioihin, sekä omaan ja muiden turvallisuuteen, mutta muutoin uskon ehkä aika lapsenomaisestikin sydämen äänen totuudellisuuteen. Kokemuksesta "tiedän", että sydän ei valehtele, ja intuitio ei erehdy.

Tunteen mukana eläminen tekee haavoittuvaiseksi ja paljaaksi. Järjen mukaan toimiminen suojaa ihmisen aika tehokkaasti. Haluanko suojata itseni? Usein olisin halunnut, jopa järisyttävään pelkoon saakka, mutta silloin olen ajatellut "järkeä" käyttäen, etten halua perustaa mitään päätöksiäni pelkoon. En halua antaa pelolle valtaa, enkä sulkea itseäni suojamuureihin. Mitä hyötyä tai iloa olisi kaikesta suojautumisesta, kun se kuitenkin loppupeleissä johtaisin siihen, että eläisin yksin omien suojusteni kanssa- siis muille näkymättömissä, vaikka näennäisesti olisinkin läsnä.

Minun maailmankuvassani järki edustaa kylmyyttä, tunne lämpöä, hiukan kärjistäen. Ja mielestäni tämä maailma tarvitsee lämpöä. Siksi olen päättänyt jatkaa valitsemallani tiellä- sydän aukinaisena ja haavoittuvaisena. Vaikka eihän se toisaalta edes ole oma valintani- sydämeni sanoo niin välittämättä laisinkaan järkeni kuiskauksista...jotka onneksi kuuluvat aina vaan hiljempaa ja hiljempaa wink Vain sydän näkee oleellisen, sanoi Pikku Prinssikin smile Amen.

Ystävyyttä, ja erilaisia, ennalta-arvaamattomia elämänpolkuja...


Ajelin hetki sitten kotiin muutaman tunnin ajomatkan hyvän ystäväni luota, ja taas täytyy hehkuttaa Suomen kesää- kaikki kolme tuntia ilta-aurinko paistoi kirkkaana pilvettömältä lemmikinsiniseltä taivaalta, ja teiden varret hehkuivat koivunvihreää ja hohtavaa lupiininviolettia niin kauas kuin katse kantoi...Mikäs siinä ajellessa! smile

Ystäväni on juuri viimeisillään raskaana- ensimmäistä kertaa, toisessa avioliitossaan. Hän on kaikin puolin onnellinen, mutta tuskin olisi osannut kymmenen vuotta sitten ennustaa menevänsä kahdesti naimisiin. Lähipiirissäni on monia muitakin yllätyksellisiä elämäntarinoita, joihin liittyy onnellisten käänteiden ohella myös surua, kipua ja pettymyksiä. Itse kirjoittelin 17-vuotiaana päiväkirjaani, että menen kihloihin päälle parikymppisenä, naimisiin 25-vuotiaana, sitten saan neljä lasta, ja asun onnellisena maalla suurperheeni kanssa. Mikään haaveistani ei ole toteutunut- tilanteeni tällä hetkellä on aika lailla vastakohta nuoruuden unelmilleni. Ja haave neljästä lapsesta jos ei mahdoton, niin ainakin erittäin haasteellinen... wink Toisaalta tunnen haikeutta ja luopumisen tuskaa toteutumattomien visioideni edessä, toisaalta tiedän, etten olisi minä ilman kaikkea kokemaani. Ja tuskinpa olisin tällä hetkellä myöskään viemässä unelmaani musiikista eteenpäin, jos olisin neljän lapsen äiti...(vaikkei sekään toki mahdotonta olisi). Tiedän myös, että juuri minun on pitänyt kulkea juuri tämä polku. On helppoa sanoa "olet vasta tässä" tietämättä lainkaan, miten pitkän matkan ihminen on kulkenut tullakseen "vain siihen"...

Elämää on mahdotonta ennustaa ja mahdotonta suunnitella. Ainoa mihin ihminen oikeasti voi turvautua, on luottamus siihen, että elämä kantaa ja asioilla on tarkoituksensa. Itse pidän kynsin ja hampain kiinni kaunosieluisesta maailmankatsomuksestani, uskostani hyvään, ja uskostani siihen, että lopulta minunkin pitkä ja paikoin kivinen tieni johtaa perille. Samalla olen aidosti onnellinen ystävieni erilaisista elämänpoluista- kenenkään toisen onni ei ole pois omastani, päinvastoin.

Näin tänään ensimmäistä kertaa ystäväni tulevalle lapselleen valmiiksilaitetun lastenhuoneen- kauniin, puisen pinnasängyn, pienenpieniä potkuhousuja ja villanuttuja, suloisia satukirjoja, toinen toistaan värikkäämpiä leluja. Mitään sen enempää ajattelematta huomasin kasvojeni olevan märät kyynelistä, jotka valuivat solkenaan poskiani pitkin. Niistä ehkä yksi tuhannesosa oli haikeuden ja kaipuun kyyneliä, mutta kaikki muut vuodatin vilpittömästä ja pakahduttavasta onnesta ystäväni puolesta. Olen niin onnellinen siitä, että hänen oma pitkä elämänpolkunsa "palkitaan" nyt yhdellä elämän suurimmista ihmeistä. Voin vain kuvitella sen kyyneleiden määrän, kun näen ensimmäistä kertaa perheen uuden tulokkaan...!

Uskon siihen, että jokaiselle ihmiselle on elämässä luvassa hyvää, loppujen lopuksi. Sitä hyvää voi myös itse etsiä ja löytää avaamalla silmänsä ja sydämensä. Minun hyväni juuri tällä hetkellä on se, että saan tänään viettää juhannusaattoa järven rannalla ystävieni seurassa- ja musiikin parissa.

Toivon sydämestäni kaikille hyvää ja kaunista keskikesän juhlaa- riippumatta siitä, missä ja kenen kanssa sen vietät, ja minkälaisen matkan elämässäsi olet kulkenut tullaksesi siihen missä juuri nyt olet!

smile

Ihmeellinen luonto, ihmeellinen elämä


Vietin lapsuuteni Jyväskylässä luonnonkauniilla ja rauhaisalla omakotitalo-alueella. Suuresta pihastamme lähti syreenien reunustama rinne alas metsään. Paikoista leikille, mäenlaskulle, majanrakennukselle ja retkille ei ollut pulaa. Muistan vieläkin alkukesän huumaavan syreenien tuoksun- lempituoksuni. Muistan pitkät ja paahtavan kuumat lomapäivät, kun pakkasimme koriin eväsleipiä ja Aku ankkoja, ja suuntasimme läheisen järven rantaan- koko päiväksi. Muistan, miltä tuntui upottaa varpaat pehmeään hiekkaan, ja miltä tuntui pulahtaa vielä pehmeämpään veteen vilvoittelemaan.

Ensimmäinen oma kotini oli keskustayksiö, myös toinen Etelä-Suomen asuntoni sijaitsi asfalttiviidakossa. Muistan liikenteen äänet, katujen levottomuuden ja kiireen tunnun- ei tuoksuja, ei vihreyttä tai veden sineä, ei luonnon rauhoittavaa kauneutta ja hiljaisuutta. Vuosi sitten kesällä muutin kolmanteen omaan kotiini, ja tällä kertaa kaikkein tärkein valintakriteeri oli luonnon läheisyys. Olen nauttinut niin! Talon pihamaalta pääsee suoraan järven rantaan vehreää metsäpolkua pitkin. Olen juonut aamukahvini jo monesti rannan laiturilla auringonpaisteessa. Olen veneillyt läheisille saarille piknikille, hyvässä seurassa tietenkin... wink Olen lenkkeillyt harjun jylhänkauniissa maisemissa, loikoillut rantakallioilla, juossut kilpaa koirani kanssa vihreällä nurmella, joka jatkuu silmänkantamattomiin...En osaa selittää luonnosta virtaavaa ja hehkuvaa voimaa, mutta tunnen sen jopa fyysisesti kehossani ja mielessäni. Se on vastapainoa kaikelle elämän ja arjen kiireelle, rauhattomuudelle, rumuudelle. Luonto parantaa. Luonto on kaunis ja ihmeellinen.

Eilen minulla oli ilo korkata kesän keikkailuni ilta-auringon lempeässä lämmössä sinisen taivaan alla- terassilla siis smile Ei tule heti mieleen ihanempaa keikkapaikkaa; soitossakin on ihan oma tunnelmansa, kun tuuli tuivertaa hiuksia ja linnut laulavat laulujaan sävelten lomaan...Keikan jälkeen korkattiin naapureiden kanssa pullo vaaleanpunaista kuohuvaa, ja sisätiloihin siirryttiin vasta tummunpuhuvien pilvien hätistäminä pikkutunneilla. Tummat pilvet ovat taivaalla vieläkin- painavat, kauniit, päiväunille kutsuvat- en nimittäin tiedä parempaa nukahtamiskeinoa kuin sateen rauhoittava ropina. Malttamattomana odotan kesän ensimmäistä kunnon ukkosmyrskyä- se on yksi hienoimmista ja vaikuttavimmista näyistä mitä tiedän!

Luonto on ihmeellinen, niinkuin elämäkin. Ja Suomen kesä- kaunis, muistoja tuova, herkkä, vailla vertaansa...sitä ei voi kuin ihastella ja ihmetellä. Ja tietysti siitä voi aina kirjoittaa lauluja- niin syntyi myös biisini Kaunein kesä, joka kertoo ensirakkaudesta- kesällä tietenkin. Toivon mukaan saan siitä toisen sinkkuni smile Sitä odotellessa kauniita päiväunia muille sellaisia harrastaville, ja kesäisen luonnon tuomaa rauhaa sekä iloa jokaiselle!

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 Seuraava »

Content Management Powered by UTF-8 CuteNews