Biografia

Kaunis inhimillisyys


Olen aina tuntenut oloni kotoisaksi sellaisten ihmisten seurassa, joista näkyy inhimillisyys ja epätäydellisyys. En siis niinkään heidän, jotka näyttävät ulospäin vain tehokkuutta, itsevarmuutta, pätevyyttä, asiallisuutta, järkkymättömyyttä, tasaisuutta ja vahvuutta. Tykkään punastelevista ihmisistä. Tykkään ihmisistä, jotka tuntevat joskus epävarmuutta, ihmisistä, jotka tunteilevat ja liikuttuvat, ihmisistä, jotka jännittävät. Tykkään myös inhimillisistä heikkouksista ja "paheista"- siitä, kun joku pelkää tosissaan pimeää, tai syö joka ilta puolikkaan suklaalevyn milloin milläkin verukkeella. Syy tykkäämisiini on tietenkin hyvin looginen; olen itse epätäydellinen. Tarvitsen usein toisilta tukea, lohtua ja ymmärrystä. Olen kaukana riippumattomasta ja täydellisen itsevarmasta ihmisestä, toivoton mitä erilaisimpien tilanteiden jännittäjä, pelkään hämähäkkejä itkuun saakka, enkä todellakaan jaksa aina käyttäytyä asiantuntevasti tai tiettyjen normien mukaisesti. Enkä osaisikaan, blondi kun olen wink

Opiskeluaikanani tein vapaaehtoistyötä eräässä nuorisotalossa, jonka tavoitteena oli ehkäistä nuorten syrjäytymistä. Heti ei ehkä uskoisi, että elämässään hyvin pärjänneellä (ainakin näennäisesti) luokanopettajaopiskelijalla olisi jotain yhteistä ja jaettavaa rikoskierteen ja päihderiippuvuuksien kanssa taistelevien nuorten kanssa. Mutta kyllä vain oli. Jaoimme inhimillisyyden ja epätäydellisyyden. Juttelin monesti noiden nuorten kanssa omasta jännittämisestäni ja peloistani- ja koin heidän ymmärtävän minua ja minun heitä paremmin kuin hyvin. Myös työssäni luokanopettajana olen usein kokenut samastuvani eniten juuri siihen oppilaaseen, joka on itkenyt herkästi, pelännyt luokan edessä olemista, tai vaikkapa piirtoheitintä pakokauhuun saakka (sellainenkin lapsi luokallani kerran oli..) Inhimillisyys, heikkous ja herkkyys koskettaa minua- ne tekevät ihmisestä ihmisen, ja samalla myös kauniin ja turvallisen.

Työskennellessäni opettajana sain usein läheisimmät ystäväni en niinkään opettajanhuoneesta, vaan koulun muusta henkilökunnasta- siivoojista, avustajista, kanslisteista, keittäjistä. Luulen sen johtuvan siitä, ettei heillä ole ollut samanlaista painetta olla ulospäin aina vain varmoja ja osaavia- kuten opettajilla monesti on. Näiden muiden ammattikuntien edustajien kanssa kävimme usein keskusteluja, joiden lomassa liikututtiin puolin ja toisin- saatoimme puhua lähipiirimme kovista elämänkohtaloista, tai omista heikkouksistamme ja rankoista hetkistämme. Muistan yhden illan koululla, kun odottelin yksin opettajanhuoneessa vanhempainillan alkua- ja jännitin. Koulun keittäjä sattui olemaan vielä paikalla, ja kun kerroin hänelle jännityksestäni (lähinnä sen takia, etten olisi kumminkaan pystynyt peittämään sitä..), alkoi hän hieroa hartioitani samalla rauhoittavasti jutellen. Samainen keittäjä sattui olemaan koululla myöhään myös eräänä toisena iltana, kun valmistelin yksin luokkahuoneessani seuraavan päivän kevätjuhlaa- täydellisen väsyneenä ja stressaantuneena. Yhtäkkiä hän tuli luokkaani kantaen eteeni palan mansikkakakkua ja kupillisen kahvia sanoen "Kun sinä aina ajattelet muita, niin minä halusin nyt ajatella sinua".

Inhimillisyyteen kuuluu myös se, että tekee virheitä. On mielestäni rohkeutta myöntää omat virheensä. Samoin kuin on vahvuutta uskaltaa olla heikko. Ihmisten todelliset kohtaamiset syntyvät juuri silloin, kun suojukset lasketaan alas, ja näytetään se mitä oikeasti on...Virheistä pitää kuitenkin myös oppia- jos tekee saman virheen toisen tai kolmannen kerran, ei kysymys mielestäni enää ole kauniista inhimillisyydestä, vaan jostain muusta- välinpitämättömyydestä, kovuudesta, itsekkyydestä.

Inhimillisyys on kaunista. Kaunis ihminen itkee joskus, on toisinaan epävarma, ei aina jaksa olla ulkoisesti vahva. Kaunis ihminen on rosoinen. Häntä on helppo lähestyä ja helppo rakastaa.

ps. meillä on paljon opittavaa toisiltamme- eikä vähiten aikuisilla lapsilta tai ns. hyvin pärjänneillä heiltä jotka ovat pärjänneet heikommin..joskus voisi tehdä hyvää kurkata katuojaan, ja kuunnella siellä makaavan ihmisen tarina- ja oppia.

Hymyn hetkiä


Moni asia on saanut minut tällä viikolla hymyilemään, ja jaettu ilohan on kaksinkertainen, joten...

Kävin keskiviikkona kampaajalla (ensimmäistä kertaa vuosikausiin, koska yleensä värjään ja leikkaan itse hiukseni), ja paitsi että kampaaja oli sympaattinen ja ystävällinen ihminen, sai hän myös loihdittua hiuksiini juuri haluamani kaltaisen pirtsakan mallin smile (Taistelupari-sarjan faneille tiedoksi, että "esikuvana" oli Makepeace... wink)

Perjantaina vietin hyvän ystäväni hulvattomia polttareita hulvattomassa porukassa...Ensin nautittiin itsevalmistettua gourmet-lounasta ja skumppaa, sitten siirryttiin saunan lauteille (lempipaikkani!), ja siitä täysissä tällingeissä kuuntelemaan loistavaa livemusaa. Ja aurinko paistoi wink Jokaisen hyvän illan kruunaa laulu ja tanssi, joten niihin päättyi myös meidän polttaripäivämme (siinä vaiheessa olin hummaillut jo aika pitkän tovin 20-senttisillä korkkareillani- jotka muuten pääsivät paikallislehden "festarimuoti"-juttuunkin toimittajien ihmetellessä miten moisilla pystyy "festaamaan"- mutta edes viiltävä kipu ei saanut minua pysymään poissa tanssilattialta wink..niin, ja korkkarikipittely tilanteessa kuin tilanteessa on kovan harjoittelun tulosta...)

Lauantaina olin laulukeikalla naapureideni luona valmistujaisjuhlissa. Ilta-aurinko kurkisteli sädehtivänä parvekkeen ovelta ja ikkunoista, pöytä oli katettu koreaksi, ja ihmiset kauniita kesäisissä juhlalookeissaan. Olen aina sekä kuuntelijana että esiintyjänä nauttinut eniten juuri tuonkaltaisista tunnelmallisista ja intiimeistä keikoista- kun välimatkaa artistin ja yleisön välillä on hädin tuskin puolta metriä...toivottavasti saan jatkossa tehdä vastaavia keikkoja paljon lisää! Laulujen jälkeen maistelin juustojen, hillon ja kuivan valkoviinin täydellisen harmonista yhdistelmää- yksi ehdottomista lempparijutuistani smile Illalla sain vielä ilon istua iltaa uuden tuttavuuden kanssa- jälleen hyvän ruoan ja juoman parissa- ja olla onnellinen siitä, miten kaunis hänen sydämensä on. Uuden ihmisen kohdatessa ei aina voi olla varma toisen aitoudesta ja hyvyydestä- siksi sydämen lämmön huomaaminen saa noissa tilanteissa ainakin minut erityisen iloiseksi smile Lisäksi tapasin viikonlopun aikana myös vanhan tuttavan, ja sain huomata hänen pysyneen yhtä ihanana kuin aina ennenkin smile

Viikkoon mahtui monia muitakin ilon ja hymyn hetkiä- eikä lainkaan vähäisimpänä se, että sain yhden erityisen innostavan sähköpostin. Henkilö, jota olen kaavaillut musavideoni tekijäksi kertoi kuunnelleensa sinkkuni ja tuntevansa "kutsumusta" tehdä siitä videon- kaiken lisäksi näkemyksemme videon sisällöstä olivat hyvinkin yhteneväiset. Lähiviikkoina saanemme projektin valmiiksi...jännittävää!

Kerroin tämän kaiken paitsi iloa jakaakseni, myös kannustaakseni kaikkia etsimään pieniä ilon ja hymyn aiheita jokaisesta päivästä- mutta mikä vielä tärkeämpää: tuottamaan toisille iloa ja hyvää mieltä, päivittäin (eikä sitä päinvastaista- jokainen kohtaa joka tapauksessa suruja elämässään; siksi ihmisten pitäisi mielestäni vain ja ainoastaan tehdä hyvää toisilleen).

Silloin kun saat toisen ihmisen hymyilemään, olet jo täyttänyt tuplaten oman elämäsi merkityksen.

Rehellisyys


Haluan artistina sekä blogissani että musiikillani välittää itselleni tärkeitä arvoja eteenpäin. Niitä ovat rehellisyys, oikeudenmukaisuus, positiivinen ajattelu, nöyryys ja hyvyys (millä tarkoitan lähinnä hyviä aikeita ja tarkoituksia- sitä, ettei tarkoituksella tee pahaa toisille- en epäinhimillistä täydellisyyttä, jokainen meistä on kuitenkin vain ihminen..) Koska kirjoitin viimeksi luottamuksesta tuntuu luontevalta jatkaa rehellisyydestä smile Se on itselleni yksi elämän tärkeimpiä asioita, ellei tärkein. Samalla epärehellisyys on minua kaikkein eniten satuttava asia- koen sen niin, että silloin kyseinen ihminen ei arvosta minua lainkaan; otan epärehellisyyden halveksuntana, se on kuin sylkisi vasten toisen kasvoja. Toki jokainen varmaan valehtelee joskus, jos ei muuta, niin ainakin valkoisia "hätävalheita"- siihen olen itsekin jonkun kerran sortunut. Mielestäni on myös tilanteita, joissa tarkoitus pyhittää keinot valehtelunkin suhteen- jos voin valheella estää jotain pahaa tapahtumasta jollekin, niin silloin luultavasti valehtelen ja vieläpä suhteellisen hyvällä omallatunnolla.

Oleellista on mielestäni se, että yrittäisimme ihmisinä rehellisyydellä suojata toisiamme, sekä osoittaa arvostusta ja luottamusta toisiamme kohtaan. Erityisen tärkeää rehellisyys on silloin, jos tiedämme tunteiden olevan mukana- en tiedä montaa julmempaa asiaa kuin toisen sydämellä leikkiminen ja pelailu. Se tekee syviä haavoja, joita joutuu vuosikaudet parantelemaan ja kantamaan mukanaan. Kukaan ei ansaitse sellaista. Kahden ihmisen kohdatessa molempien pitäisi tuoda avoimesti julki ja näkyväksi omat tarkoitusperänsä, toiveensa ja motiivinsa. Meidän pitää saada itse valita mihin lähdemme mukaan ja mihin emme. Toista ihmistä, hänen aikaansa ja elämäänsä pitää arvostaa sen verran, että on rehellinen. Usein toivoisin tähän maailmaan enemmän epäitsekkyyttä, ja sitä, ettemme käyttäisi muita vain omien tarpeidemme tyydytykseen- välineenä jollekin itsekkäälle. Että jättäisimme kauniita, hyviä ja lämpimiä jälkiä toistemme sydämiin, ja kantaisimme siten kortemme kekoon koko maailman paremmuuden puolesta.

Rehellisyys on myöskin suoruutta ja sitä, että näyttää itsestään muutakin kuin pinnalla olevaa kaunista ja hyvää. Sitä, että kertoo avoimesti omista peloistaan ja epävarmuuksistaan- vaikkapa sensijaan, että selvittelisi asioita salassa toisen selän takana (toki on myös tiettyjä tilanteita, mitkä oikeuttavat senkin..) Kaikkein vaikeinta on ehkä loppujen lopuksi olla rehellinen itselleen- ja lopulta se olisi kuitenkin kaikkein tärkeintä. Epärehellistä ihmistä ei pysty auttamaan kukaan, ei ystävät tai ammattiauttajat. Rehellisyys on kaiken aidon perusta.

Loppuun kirjoitan viimeisimmän, noin viikon takaisen, biisini tekstin. Sen on tarkoitus tuoda lohtua ja toivoa niille, jotka ovat elämässään kokeneet epäoikeudenmukaisuutta ja joutuneet pettymään kerta toisensa jälkeen, ja jotka yhä odottavat ansaitsemaansa hyvää...

- Saiko hän sut taas itkemään, arvokkuuttas epäilemään, sydäntäs häpeemään, saiko hän sut pelkäämään, ettet riitäkään? Hänen sielussaan on tyhjää, kun se ei nää sun hyvää.

Vielä tulee se päivä kun pois on huoltes häivä, ja hän tulee, hän joka sut syliinsä sulkee. Mutkaisia teitä sun polkusi vain kulkee, mutta se tulee, sun päiväs tulee.

Hän ei tiedä mitä menettää, missä sussa on valo, on hänessä pimeää. Älä itke kyyneltäkään, sä et tehnyt väärää, siihen harhaan älä enää jää.

Vielä tulee se päivä, kun pois on huoltes häivä, ja hän tulee, hän joka sut syliinsä sulkee. Mutkaisia teitä sun polkusi vain kulkee, mutta se tulee, sun päiväs tulee.

Etkö nää, hän vain pelkää, ei uskalla edes yrittää. Hän suojaa ylpeyttään, mutta niin tehdessään hän on se, joka yksin jää.

Vielä tulee se päivä, kun pois on huoltes häivä, ja hän tulee, hän joka sut syliinsä sulkee. Mutkaisia teitä sun polkusi vain kulkee, mutta se tulee, sun päiväs tulee, ja se tulee, sun päiväs tulee...-

Rohkeutta rehellisyyteen, toiveikkuutta tulevaisuuteen!

Luottamus


Sanonnan mukaan luottamus ansaitaan. Itse ajattelen mieluummin niin, että epäluottamus ansaitaan- haluan uuden ihmisen kohdatessani ajatella hänestä lähtökohtaisesti hyvää. Se tarkoittaa sitä, etten tuomitse ketään aiemman kokemani perusteella, ja että uskon hyvään pahaa enemmän, enkä sulje itseäni suojamuureihin pelkojeni takia (mikä ei tietenkään tarkoita täydellistä luottamista ja uskoutumista, mikä syntyy ajan ja tuntemisen myötä).

Pieni lapsi luottaa ihmisiin ympärillään ilman "syitä" tai todisteita. Se on mielestäni yksi maailman kauneimpia asioita. Itse haluaisin pysyä iästäni ja ja osin rankastakin elämänkokemuksestani huolimatta mahdollisimman lapsenkaltaisena. Uskon siihen, että luottamisella on itseisarvo, ja se kertoo ihmisen pysyneen herkkänä ja aitona kyynistymisen ja katkeroitumisen sijaan. Jos joku rikkoo luottamukseni on se silloin hänen tappionsa, ei minun. Rikottua luottamusta on mielestäni lähestulkoon mahdotonta korjata, niin hauraasta asiasta on kyse. Omani on rikottu useampaan kertaan- se on satuttanut, muttei silti ole saanut minua uskomaan epäluottamukseen enemmän. Olen myös saanut osakseni epäluottamusta vailla "syytä" tai oikeutusta- se on tuntunut erityisen pahalta silloin, kun on itse varjellut kyseistä ihmissuhdetta kuin aarretta. Omasta olosta tulee silloin helposti epätoivoinen ja voimaton- kun huomaa toisen luovuttaneen "varmuuden vuoksi", ja olevan jonkun/jonkin muun puolella, ei sinun- kun ei saa edes mahdollisuutta näyttää olevansa luottamuksen arvoinen.

Jos emme luota toisiimme ja ylipäätään elämään mitä meille loppujen lopuksi jää? Negatiivisia ajatuksia, jotka estävät meitä saavuttamasta unelmiamme. Yksinäisyyttä ja epätoivoa. Maailmankuva, jossa kaikkein huonoimmat vaihtoehdot piirtyvät aina esiin hyviä ennen. Silloin saatamme helposti myös olla niitä, jotka lakkaavat taistelemasta ja luovuttavat.

Katselin pari iltaa sitten yhden lempielokuvistani- Kauniin mielen. Tarina on mielestäni uskomattoman kaunis kuvaus aidon rakkauden voimasta, sekä siitä, miten loppupeleissä kaikenlainen järkeily ja looginen ajattelu ei ole mitään sydämen äänen rinnalla. Tieteellinen todistelu kalpenee elämän todellisten asioiden ja suurten kysymysten äärellä- rakkautta ei voi todistaa, kysymys on uskosta. Elokuvan päähenkilöllä ei lääketieteen- siis järjen ja logiikan- näkökulmasta ollut juurikaan toivoa parantua sairaudestaan, mutta hänen vaimonsa päätti uskoa toisin. Hän sanoi: "Minun täytyy saada uskoa ihmeisiin". Elokuva välitti viestiä siitä, miten kaikkein suurimmat oivallukset tehdään sydämellä, ja miten rakkauden logiikka on logiikoista "järkevin". Niin, ja kyseessä oli siis tositapahtumiin perustuva elokuva, jonka loppu oli onnellinen...

Ihmeitä tapahtuu ihan oikeasti. Asioita, joita ei voi selittää järjellä. Sitä ei voi kukaan kieltää, ei edes maailman oppinein ja älykkäin ja menestynein tiedemies. Meidän pitää saada uskoa ihmeisiin, vaikka mitä tapahtuisi- viimeiseen hengenvetoon saakka.

Loppukevennyksenä haluan jakaa vielä iloni eiliseltä Tallinnan päiväreissulta, kun lauloin karaokessa muutaman kappaleen- sain laulujeni jälkeen palautetta useammalta kuulijalta, ja se palaute tuntui tulevan suoraan sydämestä. Kyseiset henkilöt saattavat ehkä lukea tätä, koska annoin heille kotisivujeni osoitteen- siksi sanonkin nyt KIITOS teille!! Hymyilen vieläkin sanojenne vuoksi smile

IHMEELLISEN ihania kesäpäiviä- ja öitä, ja luottavaista mieltä kaikille lukijoille! wink

Carpe diem


Carpe diem on helpommin sanottu kuin tehty, mutta silti lausahduksessa piilee mielestäni suurensuuri viisaus. Meillä ei ole kuin tämä hetki, niin kliseemäiseltä kuin se kuulostaakin. Kukaan ei voi tietää tulevasta- sitä on mahdoton ennustaa, ja siksi myös täydellisen turhaa murehtia. Asia, mihin olen itse varsinkin nuorempana syyllistynyt monenmonta kertaa ja tuhlannut energiaani tuhat kertaa tärkeämpien asioiden kustannuksella. Kuten kirjoitin blogissani aiemmin, olen ollut opiskeluissani aina täydellisyyteen pyrkiväinen ja sen myötä aikamoinen stressaaja mm. kokeiden ja tenttien suhteen. Muistan elävästi hetken opiskeluvuosiltani, kun jännitin aivan suunnattomasti erään tentin tulosta ja murehdin asiaa ystävälleni. Hän kuunteli minua hiljaa hymyillen, tarttui käteeni ja sanoi syvälle silmiini katsoen: "älä murehdi saamiasi arvosanoja, et ehkä ole elossa nähdäksesi niitä". Tuo lause on kaikessa karuudessaan yksi isoimpia oivalluksia mitä kukaan on koskaan minulle sanonut. Ja se oikeastikin auttoi jännitykseeni- koko asia tuntui yhtäkkiä täysin merkityksettömältä!

Pari viikkoa sitten heräsin keskellä yötä siihen, että päässäni pyöri uuden biisin teksti ja melodia, jotka olivat itse asiassa alkaneet elää jo unessani. Minun oli pakko nousta ylös ja tehdä kappale saman tien valmiiksi. Laulu kertoo elämän epävarmuudesta ja sattumien vaikutuksesta asioihin. Se kertoo palasten loksahtelemisesta paikoilleen ihmissuhteissa- tai niiden loksahtamatta jäämisestä- ja vanhasta totuudesta, jonka mukaan kadumme useimmiten eniten tekemättä jääneitä kuin tehtyjä asioita. C-osan teksti menee näin "Elämä on ihmeellinen, vaihtuu värit päivien kuin värit vuodenaikojen, mikä odottaa ei tietää saa, mikä pysyy mikä katoaa, miten paljon sattumaa, sua menettää en halunnut koskaan". Elämässä varmaa on vain epävarma (ja jos joku asia on varma niin se on aivan varma...) Sen takia on kallisarvoinen taito kyetä ummistamaan silmänsä tulevaisuuden peloilta, ja avata sydämensä tähän hetkeen.

Olen itse tehnyt viime aikojen suuret elämänmuutokseni puhtaasti intuitioon ja sydämen ääneen luottaen. Ja myöskin tässä hetkessä eläen- tuskin olisin ottanut ensimmäistäkään askelta elämänmuutokseen, jos olisin antanut mahdollisten riskien ja uhkien vallata tilaa sisälläni. Tällä hetkellä elän täydellisessä epävarmuudessa tulevan suhteen, myöskin taloudellisesti. Eilen illalla oli minun heikko hetkeni, ja annoin itseni vaeltaa mielessäni tulevaan ja asioiden mahdolliseen epäonnistumiseen- ja pelkäsin. Entä jos en löydäkään liiketilaa..entä jos en saakaan riittävästi oppilaita...entä jos kukaan ei näekään minussa laulajana mitään erityistä, ja jään kerran kuussa pizzerian nurkassa esiintyväksi harrastelijaksi...entä jos entä jos. Onneksi tajusin suhteellisen pian tuonkaltaisen ajatusketjun täydellisen turhuuden, turhaan vuodatetut kyyneleet, ja väärin suunnatun energian. Kaikkein parhaimmat ja todellisimmat asiat elämässä syntyvät juuri silloin kun ei mieti mitään (varsinkaan ennusta tulevaa!), vaan ainoastaan toimii ja tekee asioita tähän hetkeen ja sydämen ääneen keskittyen. Kun uskot hyvään, hyvää myös tapahtuu.

Jokaisen meistä kannattaisi mielestäni aina välillä pysähtyä hetkeksi miettimään sitä, mitä tekisi jos saisi kuulla kuolevansa huomenna, ensi viikolla, kuukauden päästä. Keiden ihmisten kanssa haluaisit viettää viimeiset hetkesi? Mitä asioita haluaisit tehdä? Minne haluaisit mennä? Mitä haluaisit sanoa läheisillesi? Mikä tekisi sinut kaikkein onnellisimmaksi viimeisten hetkiesi aikana? Minun vastaukseni noihin kysymyksiin ovat kristallinkirkkaat, ja niistä haen apua silloin, kun tunnen hetkellistä epävarmuutta oikean suunnan löytämisessä ja oikeiden päätösten tekemisessä smile

Niinpä en tänäänkään yritä katsoa tulevaan tai anna pelolle valtaa. Nautin kesästä, musiikista (jonka tarjonta on muuten juuri nyt ihanan monipuolista erilaisten festareiden muodossa- viimeksi näin Juha Tapion ja Veeti Kallion, ja elän sillä pitkään wink), urheilusta (olin elämäni ensimmäisellä tennistunnilla eilen laughing), ystävistä, ja uskostani siihen, että aina kannattaa luottaa hyvän tapahtumiseen ja kaiken järjestymiseen. Maailma ei välttämättä vastaa joka kerta niinkuin oma sydän tuntee ja toivoo- mutta hyvään uskoen ja hetkessä eläen et koskaan häviä! Uskoen, toivoen ja rakastaen et voi erehtyä.

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 Seuraava »

Content Management Powered by UTF-8 CuteNews